Karjalainen 9.3.2015:

Aloituspaikkoja on liikaa

Kuluneella vaalikaudella koulutuksesta on leikattu lähes kaksi miljardia euroa. Samaan aikaan sosiaalidemokraattisten opetusministerien johdolla on yliopistokoulutuksen aloituspaikkoja lisätty. Koulutuksen laatu vaarantuu, kun vähemmillä resursseilla koulutetaan enemmän opiskelijoita. Aloituspaikkoja ei olekaan riittävästi lisätty työvoimapulasta kärsiville aloille vaan aloille, joiden koulutus on edullista. Kaiken kaikkiaan korkeasti koulutettuja työttömiä onkin tällä hetkellä yli 50 000.

Koulutuksesta leikkaaminen, aloituspaikkojen holtiton lisääminen ja työvoiman kouluttaminen kalliilla kortistoon laskee sekä koulutuksen laatua että sen arvoa. Myöskään hajauttamalla resursseja, mitä Keskusta vaatii esittäessään, että aloituspaikoista päätettäisiin alueilla, ei ole koskaan saavutettu laadun paranemista saati hillitty kulujen kasvuja.

Alueellisen hajauttamisen ja tasapäistämisen sijaan tulevalla vaalikaudella tavoitteeksi on asetettava korkeakoulu-uudistus. Yliopistouudistus tehtiin viime hallituskaudella, jolloin yliopistokenttä kävi läpi perusteellisen remontin. Osittain rintarinnan uudistuksen kanssa Kuopion ja Joensuun yliopistot yhdistyivät Itä-Suomen yliopistoksi. Kumpikin maakunta sai säilyttää elinvoimansa moottorin, yliopistokampuksen, samaan aikaan, kun päällekkäisyyttä karsittiin ja yhteisiä hartioita levennettiin.

Lähtökohdiksi korkeakoulu-uudistukselle on asetettava koulutuksen laatu ja se, ettei koulutuksesta enää leikata. Korkeakoulujen aloituspaikkoja sen sijaan voidaan vähentää. Jatkossa korkeakoulutuksen tulee vastata sekä alueen työelämän kysyntää että täyttää suomalaisittain korkeat vaatimukset, jolloin on mahdollisuus työllistyä koulutusta vastaaviin töihin. On myös selvitettävä yliopistoille tehtävien lahjoitusten verovapauden salliminen sekä se, onko korkeakouluverkko vieläkin liian hajanainen, erityisesti ammattikorkeakoulujen osalta.

Anssi Törmälä (kok)
seurakuntapastori, HTM
kansanedustajaehdokas